sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

PUPU LIHAVISTO, PERUNAMUUSIKKO






Terve,







olen Pupu Lihavisto, muusikko ja taiteilija omasta armosta ja kaikesta huolimatta. Tässä luettelo osasta tuotoksiani. Jotain puuttuu ja lisää on tulossa. The Leo Bugariloves äänittää RukiVehrin studiolla harvaan mutta jatkuvasti. Maalaisrocktähti, Astron persoonaan vahvasti nojaava projekti, johon olen itselleni yllätyksenä mennyt mukaan julkaisee ennen pitkää debyyttinsä. Suunnittelen myös sooloa, joukkoa lied-esityksiä, joista taidan laittaa varoitukseksi esimerkkipalan MySpaceen joskus tulevaisuudessa, mikä se sellainen aika onkaan, no lähimmän viiden vuoden aikana. Hännän nostatus tässä on tehty omaksi iloksi ja tiedoksi ja myötähäpeäksi teille muille.

Pupu Lihavisto syntyi Oulussa myrskyisenä syysiltapäivänä vuonna 1959 ja on siitä asti kirjoittanut, piirtänyt maalannut ja musisoinut kertomatta tekemisistään paljoakaan. Netin myötä media on tullut kotiin joten omana journalistina oleminen ei tuotakaan hankaluuksia. Aina voi riidellä uutisoinneistaan itsensä kanssa ja läpsiä poskilleen tiukimman sensuurin pettäessä. Nyt kun takana on lähes puoli vuosisataa ja tylsyys valtaa alaa sekä sisällä että ulkona, on tullut aika ryhtyä nojatuolijournalistiksi.

Uran merkkipaalut kehotan tsekkaamaan netistä: vanhan bändin, 500 kg lihaan sivu on nähtävissä MySpacessa. Lisäksi Kauko Röyhkä esittelee kyseisen bändin vaiheet kotisivuillaan. Sitten on tietty The Leo Bugarilovesin kotisivut ja Leksojen MySpacesivu. Muistakaa vierailla myös Molly-Galleryssä, jonka linkki on Bugariloves kotisivulla:

http://www.avenet.fi/www30016/

http://www.myspace.com/500kglihaa

http://www.saunalahti.fi/jollywoo/

http://www.myspace.com/theleobugariloves

Käykää myös katsomassa Youtubessa bändien videoita joita on palveluun ladattu mitä kyseenalaisimmilla tekniikoilla.


BITTER (1995)
Aamiainen Kesoililla
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv). Rukivehr...
Absoluuttinen mies (1992)
Absoluuttinen mies
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, san).
PASSIONS OF LÄJÄ... (2004)
Absoluuttinen mies
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud / (säv,...
HELP! (2004)
Capsula de rosca
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
HELP! (2004)
Gräven
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
BITTER (1995)
Hei kaikki nuoret
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, san). Leo...
HELP! (2004)
Hugo (disco mix).
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
HELP! (2004)
Humanoidi
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
PASSIONS OF LÄJÄ... (2004)
Hyeena stomp
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud / (säv)...
SIELU (2004)
Itkevä jumala
500 kg lihaa (yhtye). Jäsenet:...
Kuula, Maritta (säv). Röyhkä,...
AKVAARIO (1988)
Itkevä jumala.
500 KG LIHAA (yhtye).
Kuula, Maritta (säv). ...
RAIPPATANHUT
Jean Genetille
Hiljainen Kevät (yhtye).
Inehmo /pseud / (säv). ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
JOUTUKAA SIELUT
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
SININEN (1999)
Kosketuksen puute
Hiljainen Kevät (yhtye).
Järvinen (säv). Inehmo (säv)....
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
LOKAKUUN SADE
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
Absoluuttinen mies (1992)
Lotinapelto revisited
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. Rukivehr /pseud...
PASSIONS OF LÄJÄ... (2004)
Lotinapelto revisited
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
NUORI MIES (2007)
Lähtö
500 kg lihaa (yhtye).
Röyhkä, Kauko /pseud / (säv). ...
BITTER (1995)
Lämmöllä ja antaumuksella
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, san). Leo...
HELP! (2004)
Mansikkapaikka
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
KAKSI KOIRAA (1990)
Musta satu
Röyhkä, Kauko (laulu, yhtye)...
Röyhkä, Kauko /pseud / (säv,...
KAKSI KOIRAA (1990)
Musta satu
Röyhkä, Kauko (laulu, yhtye)...
Röyhkä, Kauko /pseud / (säv,...
VELI, SISKO, KUULET... (2004)
Muukalainen
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud / (myös...
NUORI MIES (2007)
Olin nuori
500 kg lihaa (yhtye).
Kuula, Maritta (säv). ...
PASSIONS OF LÄJÄ... (2004)
Oma käsi
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud / (säv,...
LOVES (1997)
Oma käsi
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, sov, san)....
RUUSUMAJASSA (1987)
Onnellinen.
500 kg lihaa (yhtye).
Kuula, Maritta (säv). Röyhkä,...
HELP! (2004)
Pakkopullaa
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
PALLOKENTÄLLÄ
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
PARTAALLA
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
LOVES (1997)
Pepe (Garcon de la nuit).
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, sov, san)....
RAIPPATANHUT
Prahan kevät
Hiljainen Kevät (yhtye).
Inehmo /pseud / (säv). ...
RUUSUMAJASSA (1987)
Pronssia.
500 kg lihaa (yhtye).
Kuula, Maritta (säv). Röyhkä,...
RAIPPATANHUT
Psykedelia
Hiljainen Kevät (yhtye).
Järvinen (säv). Inehmo /pseud...
LOVES (1997)
Pulska yö
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, sov, san)....
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
ROGER WAS DEAD AND WE TRIED...
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
SIELU (2004)
Sielu
500 kg lihaa (yhtye). Jäsenet:...
Kuula, Maritta (säv). Röyhkä,...
RAIPPATANHUT
Siivooja hei!
Hiljainen Kevät (yhtye).
Inehmo /pseud / (säv). ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
SINISELLE VUORELLE
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
HELP! (2004)
Sukiyaki
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
SUMURUN PRINSSI
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
HELP! (2004)
Swedu
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
LOVES (1997)
Sängyn reunalla
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, sov, san)....
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
TALO
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
LOVES (1997)
Tuhkaa (tervaa ja viinaa)
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, sov, san)....
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
TUOMITTU TALO
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...
RAIPPATANHUT
Tuulee
Hiljainen Kevät (yhtye).
Järvinen (säv). Inehmo /pseud...
SININEN (1999)
Ulkomailta
Hiljainen Kevät (yhtye).
Järvinen (säv). Inehmo (säv)....
KAKSI KOIRAA (1990)
Verkon silmässä
Röyhkä, Kauko (laulu, yhtye).
Röyhkä, Kauko /pseud / (säv,...
KAKSI KOIRAA (1990)
Verkon silmässä (etiketissä:...
Röyhkä, Kauko (laulu, yhtye).
Röyhkä, Kauko /pseud / (säv,...
BITTER (1995)
Viiden tuulen lakki
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, P. (säv, san). Leo...
HELP! (2004)
Viimeinen
Leo Bugariloves, The (yhtye).
Lihavisto, Pupu /pseud /. ...
NUORI MIES (2007)
Viimeinen malja
500 kg lihaa (yhtye).
Kuula, Maritta (säv). Röyhkä,...
RAIPPATANHUT
Voo doo jazz
Hiljainen Kevät (yhtye).
Inehmo /pseud / (säv). ...
ETKÖS OLE IHMISPARKA AIVAN...
YÖ NUMMELLA
500 KG LIHAA ...
RÖYHKÄ, KAUKO KUULA,...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti