THE LEO BUGARILOVES RAUHANFESTIVAALEILLA SOPOTISSA 1983
Kello on kymmenen aamulla. RukiVehr A. Kivi ja Pupu Lihavisto seisovat jättimäisellä lavalla verhojen takana odottamassa vuoronsa alkamista. Bugariloves-duo soittaa ensikeikkansa Puolassa paikallisen rytmiryhmän ja saksofonistin vahvistamana. Asia on sovittu edellisenä yönä artistien kansoittamassa hotellissa, jonka ravintolasta lavalle on tultu käytännöllisesti katsoen suoraa päätä. Selviytyä pitäisi viidestä piisistä, joista kaksi on omaa ja loput rokkistandardeja, encorena Kolmen konstin timpermanni kahdestaan vedettynä.
H-hetki lähestyy. Puolalaiset kessuttelevat jossain jättimäisen lavan perällä, Ruki näpelöi lavan keskivaiheilla kitaraansa hajamielisen näköisenä ja Lihavisto suunnistaa lavan sivussa olevalle jääkaapille vetäen sieltä esiin olutpullon. Hermostuneena hän lähestyy lavan etureunaa hörppien syviä siemauksia pullosta, tehden samalla voimisteluliikkeitä.
Äkkiä lavan esirippu alkaa aueta ja kaiuttimista kuuluu fanfaari ja puolankielistä polotusta. Lihavisto kääntyy ja huutaa RukiVehrille:
- Johnny Be Guud ja E-duur!
Avautunut esirippu paljastaa soittajille valtavan, tyhjän festivaalikentän, jonka takaosassa, puolen kilometrin päässä olevassa katsomossa näkyy jonkintapaista liikettä.
- Guud iivning Pouland! Mei ai indrodjuus ...
Lause katkeaa hirvittävän tuulen puhurin iskiessä lavaan ja festivaalikenttään. Lihaviston pyörillä varustettu urkuvahvistin lähtee uhkaavasti vierimään kohti lavan reunaa, kentällä korkeat PA-kaappirivistöt alkavat huojua tuulen voimasta. Jostain kaartaa paikalle bussinrämä ja keltaisiin sadetakkeihin sonnustautuneet pioneerit ryntäävät tukemaan vahvistinkaappeja. Äkkiä tulee pimeys. Sähköt ovat katkenneet. Sataa ja myrskyää. Keikka on ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti