sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

PUPU LIHAVISTO MUISTELEE: MAISEMAKUVIA THE LEO BUGARILOVES -YHTYEEN URAN VARRELTA. OSA 43.




Vuoden 1991 loppukesällä Bassmania ja Bad Vugum sopivat keskenään, että The Leo Bugariloves levyttäisi vastedes Bad Vugumille. Sopimus tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä yhtyeen edustajien kanssa. Keuruun maharadja, Astro Lihjamo oli jo pitkään suunnitellut keskittyvänsä Väli-Suomen, ja nimenomaan Keuruun seudun kevyen musiikin kehittämiseen ja markkinointiin. Suhdanteet muuttuivat kuitenkin pian ja Suomeen tuli lama. Ja loppu on historiaa!

Seuraavassa herkkä tuokiokuva Multialta Lihjamon kylästä Astron sukutilan pihapiiristä, taustana juuri käydyt neuvottelut levy-yhtiöiden välillä. Mukana ovat levy-yhtiöiden edustajat, orkesterin jäsenet autonkuljettajineen sekä mahdollisesti muuta rekvisiittaa.

- Mennään uimaan.

- Mennään vaan. Mutta minä en ui.

- Enkä minä.

- Humanoidit.

- Itse olette. Ja minä en ole.

- Enkä muuten minäkään. Humanoidit.

- Enkä ole. Taidan nähdä kaksi humanoidia.

- Ei muuten pidä paikkaansa. Minäpäs taidan nähdä.

- Haluatko kartusta, humanoidi?

Yleistä nahistelua ja tönimistä.

- Hei, lopettakaa. Naisten ääniä, kuunnelkaa.

- Rehti mies se Astro. Lupasi eilen illalla meille naisseuraa tänne navettaan.

- Eihän täällä ole edes lehmiäkään.

- Ja ne luvatut rahat oli ainakin leikkirahoja. Nyt kuuluu Astron ääntä pihalta!

- Jo oli aikakin. Miksi meidät yleensäkin piti sulkea illalla tänne.

- Varmaan sun humanoideutesi takia.

- Humadeu ... humaneu ... hum ... haluatko kartusta!

- Hilijaa nyt.

Auton ääntä. Ovet paukkuvat.

- Nyt se auto lähtee. Eikä enää kuulu kenenkään ääniä.

- Ne jättää meitin. Rynkytetään ovea ja huudetaan.

- AASTROOO, ASTROO!!

Ovi avautuu ja Asro kurkistaa navettaan.

- No mitä mitä mitä! Älkää hajottako paikkoja. Tämä pihapiiri taloineen on museoitu!

- Mutta ...

- Auto ...

- Naiset ....

- Valitan pojat, mutta kikhernepurkki tyhjeni heti, joten mulla ei ollut muuta panosta asettaa peliin kuin teidät.

Olette nyt Bad Vugumin tallissa. Lycka til!

- Mitä?

- Mikä?

- Häh?

- Vugumin pojat lähtivät juuri. Minunkin pitää palata Keuruulle. Missäs teidän kuskinne on?

- Täällä!

Mies kävelee lähikuusikosta pihapiiriin risu otsassa törröttäen.

- Poskitarra!

- Missä sitä ollaan oltu?

- Kävelin kuustoista kilometriä terveykeskukseen. Ei ne palvelleet siellä kuin Ändi Mäkkoita. Levyherroilla kävi peli turhan kuumaksi yöllä. Sain tikun otsaan, kun jututin naisvieraita.

- Jaaha, täällä on jotain talolle kuuluvaa.

Astro tempaisee kepakon Boss Gitarran otsasta.

- Ja sitten lähdetään. Metsäliiton edustaja tulee iltapäivällä. Tässä on isot kaupat kyseessä. Bassmanian uudet toimitilat rahoitetaan Suomen vihreällä kullalla. Sillä, jota oli hetken sinunkin otsassasi, Kitarra!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti