Powered By Blogger

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

PUPU LIHAVISTO MUISTAA: MAALAISROCKTÄHTI


Maalaisrocktähti on roolihahmo, joka syntyi vuosien mittaan levymoguli ja muusikko Astron habituksen ympärille. Maalaisrocktähti on tuo kaikkien ainakin kerran elämässään näkemä veltonjouheva filosofisia mutiseva joka kauppalan ja maalaispitäjän pukupäällinen intellektuelli; mies, jonka ympärillä pyörii kärpäsiä kuin naisia. Astro levitti epiteettinsä myös musantekoon jo muutama hiljainen vuosi sitten toimien julkisivuna taiteilijanimeään kantavalle orkesteri Maalaisrocktähdelle, jolle taas minä, Pupu Lihavisto, toistaiseksi ja tähän asti olen tehnyt biisit. Kaiken järjen mukaan Maalaisrocktähti siirtyy myös keikkailemaan - tosin yksin taustalevyn kera tai napinpainaja-roudarin kanssa, eihän biisintekijä itse tässä iässä ja kondiksessa ole mikään keikkahirmu enää. Sittenpä nähdään, eka keikka on peräti tämän vuoden lopulla, ellei joku onnenpekka rekrytoi Maalaisrocktähteä jo aikaisempaan tapahtumaan.

1 kommentti:

  1. Ja nyt, huhtikuussa 2011 on julkitarjolla Maalaisrocktähden ja Lörssonin yhteinen vinyylisinkku joka sisältää Maalaisroctähdeltä iki-ihanan Akileija-tangon.

    VastaaPoista